Ota saavutettavuus käyttöönOta saavutettavuus käyttöön

Tietoa yhtiöstä

Takeda on maailmanlaajuinen biolääkeyhtiö, jonka toiminnan keskiössä on potilas ja potilaan auttaminen parhaalla mahdollisella tavalla. Meitä vie eteenpäin intohimo innovaatioihin, mikä on ohjannut toimintaamme jo kunnioitettavat 240 vuotta. Tavoitteenamme on tuottaa parempaa terveyttä ja valoisampaa tulevaisuutta ihmisille ympäri maailmaa. 

Markkinoilla eri maissa ja eri alueilla, joita on yhteensä yli 80

Harjoitamme toimintaamme noin 80 maassa ja olemme alan johtavassa asemassa Japanissa ja Yhdysvalloissa, joista ensimmäinen muodostaa maailman kolmanneksi suurimman ja toinen maailman suurimman lääkemarkkina-alueen. Haluamme tarjota erittäin innovatiivisia lääkkeitä sekä transformatiivista hoitoa yhä useammille ihmisille maailmanlaajuisesti.

FACTSHEET
KASVAVAT
MARKKINAT

13

%

JAPANI

18

%

~¥3,3

bilj

~30

mrd.

LIIKEVAIHTO*
YHDYSVALLAT

50

%

EUROOPPA
JA KANADA

19

%


*Yhdistyneet Takeda ja Shire, vuoden 2017 tietojen perusteella

Vuodesta 1781 lähtien

Takeda on kehittänyt liiketoimintaansa kunniallisesti jo yli 230 vuotta käyden samalla läpi jatkuvaa muutosprosessia.

Yhtiö aloitti toimintansa vuonna 1781 Chobei Takeda I:n ryhtyessä myymään perinteisiä japanilaisia ja kiinalaisia lääkkeitä Doshomachissa (Osaka). Takeda on historiansa aikana sitoutunut korkeimpiin eettisiin standardeihin ja kasvanut vahvaksi yhtiöksi jolla on selkeä tehtävä. Takeda pyrkii omalta osaltaan maailmanlaajuisena biolääkeyhtiönä huolehtimaan tehtävistään ja vastuistaan sekä jatkuvasti parantamaan suhdettaan yhteiskuntaan.


Aiheeseen liittyvä sisältö