Ota saavutettavuus käyttöönOta saavutettavuus käyttöön

Laaja yhteistyö terveydenhuollon toimijoiden kesken nopeuttaa diagnoosien, uusien lääkkeiden ja innovatiivisten hoitojen kehittämistä. Suomessa Takeda Oy kehittää edistyksellisiä teknologioita ja digitaalisia palveluita

14. helmikuuta 2022
TEKSTI | RITVA-LIISA SANNEMANN KUVA | JOONA RAEVUORI

Japanilainen lääkekonserni Takeda perusti kolme vuotta sitten yhden globaaleista innovaatio- ja tutkimuskeskuksistaan Pohjoismaihin. Keskuksella on toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.

– Kaikissa neljässä maassa on käynnissä useita potilastutkimuksia ja digitaalisia hankkeita, kertoo Takedan strategisista kumppanuuksista Pohjoismaissa vastaava Hannes Toivanen.

Takedan suomalainen tytäryhtiö Takeda Oy haluaa olla mukana rakentamassa maailmanluokan ekosysteemiä Suomen terveydenhuoltoon.

– Uskomme, että yhteistyön kautta syntyvät parhaimmat ratkaisut kestävän suomalaisen terveydenhuollon kehittämiseksi. Haluamme toimia innovaatioiden alustana ja tuoda eri osapuolia yhteen, sanoo Takeda Oy:n toimitusjohtaja Sanna Venetvaara.

Yritys tarjoaa globaalia osaamista ja verkostoja, teknologioita sekä digitaalisia palveluja suomalaisille tutkijoille ja teknologiayrityksille. Suomessa on käytössä laajat rekisterit ja erinomaiset mahdollisuudet terveysdatan hyötykäytön edelläkävijäksi EU:ssa.

Tavoitteena on mahdollistaa lääketieteellistä tutkimusta ja kokonaisvaltaisia ratkaisuja, joista potilaat viime kädessä hyötyvät.

Lue koko artikkeli täältä